Vapaa ja avoin toimisto-ohjelmisto

Taustaa OpenOffice.org-yhteisöstä, -projektista ja -tuotteesta

OpenOffice.org-toimisto-ohjelmiston juuret

OpenOffice.org-projektin ja -tuotteen juuret ovat StarOffice-ohjelmistossa. Tätä toimisto-ohjelmaa on kehitetty 1980-luvun puolesta välistä saakka Saksassa Stardivision-yhtiön toimesta. Sun Microsystems osti StarOffice-ohjelmiston vuonna 1999. Vuoden 2000 kesäkuussa julkistettiin StarOffice 5.2 ja vuoden 2002 toukokuussa StarOffice 6.0. StarOffice 6.0 perustuu samaan lähdekoodiin kuin OpenOffice.org 1.0, joka samoin julkistettiin toukokuussa 2002.

Sun Microsystems julkisti StarOffice 5.2:n lähdekoodin vuoden 2000 lopulla, tarkemmin sanoen 13.10.2000. StarOffice 5.2:n lähdekoodiin verrattuna tästä julkistetusta versiosta oli riisuttu kaikki kolmansien osapuolien kehittämät osat.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että lähdekoodia olisi kehitetty vuoden 2000 lopulta alkaen pelkästään vapaaehtoisvoimin. Päinvastoin, pääosa kehitystyöstä tapahtuu edelleen Sun Microsystemsin työntekijöiden toimesta. Sun Microsystems myös maksaa kulut, joita OpenOffice.org-projekti tuottaa. Samaan tapaan tapahtuu kehitystyö esimerkiksi Linux-ytimen tai Mozilla-selaimen kohdalla. Joko välillisesti tai suoraan useat yritykset ovat mukana vapaaehtoiskehittäjien rinnalla.

StarOffice ja OpenOffice.org

Samasta OpenOffice.org-yhteisön ylläpitämästä lähdekoodista on syntynyt tällä tavalla kaksi tuotetta: StarOffice ja OpenOffice.org.

Staroffice pitää sisällään myös kolmansilta osapuolilta lisensoituja ominaisuuksia tai lisäyksiä, joita Openoffice.org-ohjelmistoon ei niiden lisenssiehtojen vuoksi voida sisällyttää. Näille puuttuville ominaisuuksille on pyritty löytämään avoimen lähdekoodin vaihtoehto, mikäli se on ollut mahdollista.

Käytännössä merkittävimmät erot ovat seuraavat:

  • StarOffice:n lähdekoodia ei ole saatavilla; OpenOffice.org:n lähdekoodi on saatavilla.
  • StarOffice ei ole ilmainen; OpenOffice.org on maksuton.
  • Perustoiminnoiltaan ohjelmistot ovat identtiset, mutta niiden mukana tulevat lisäominaisuudet poikkeavat toisistaan. StarOffice sisältää mm. joitakin fontteja, joita OpenOffice.orgin mukana ei tule.